Kielten laitos teki minusta muuttolinnun

Pysähdyin kielekkeen jyrkkää reunaa seuraavan tien hiekkaiselle levikkeelle. Lasia muistuttavat aallot sulivat vaahdoten Tyynenmeren rantaviivaa vasten hieman Big Surista pohjoiseen. Klikkasin maanteiden pölyn hatarasti naamioiman uuden vuokra-auton käsijarrun päälle. Sivuikkunassa näin maiseman lisäksi heijastuksen omista kasvoistani, joita säälittävä matkaparta reunusti. Olin purskahtaa itkuun.

Olin tullut pitkän matkan. Vuosi sitten katselin hajamielisenä ohivilistävää Hampuria ja omaa heijastustani S-Bahn -lähijunan ikkunasta, kun kuuluttaja ilmoitti saapumisesta yliopiston pysäkille. Kaksi vuotta sitten pulahdin Itämereen tusinan hotellihuoneen siivoamisen jälkeen Pohjois-Saksassa. Vuosia sitten kuulin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen maanteiden kohinan matkustaessani bussilla kohti vaihtoyliopistoani Wisconsinissa, maissipeltojen keskellä. Lukiossa en koskaan osannut kuvitella että minusta olisi moiseksi muuttolinnuksi.

Takanani olivat opiskelijavaihdot Yhdysvalloissa ja Saksassa, sekä työkesät molemmissa maissa. Kaikkiin näihin reissuihin sain konkreettisen mahdollisuuden ja lopullisen sykäyksen Jyväskylän yliopiston kielten laitokselta. Se kävi kuin huomaamatta. Lista vaihtoyliopistoista nettisivuilla, ilmoituksia ulkomailla olevista työ- ja harjoittelupaikoista sähköpostilistoilla, sekä opettajilta saatuja epävirallisia motivoivia kommentteja ja virallisia kielitaitotodistuksia. Lukuisat tunneiksi venähtäneet ruokapöytäkeskustelut KELA:n tukemien opiskelijalounaiden ääressä kavereideni kanssa täyttivät vatsan paitsi kukkakaalilasagnetellä, myös uskalluksella hakea ulkomaille vaihtoon, töihin, ja harjoitteluun. En edes muista, milloin kaikki lähimmät ystäväni olisivat olleet maassa samanaikaisesti.

Ei yliopisto-opiskelu kielten laitoksellakaan ole pelkkää loputonta muuttolinnun elämää ja auringonpaistetta ulkomailla. Joskus on syksy ja istutaan luokkahuoneissa. Joskus pohditaan pienryhmissä sitä, mitä Arthur Millerin Death of Salesman kertoo yhdysvaltalaisesta unelmasta tai mihin mentäisiin lounaalle opetuksen päätyttyä. Joskus ei olla kampuksella ollenkaan, vaan hölkätään Jyväsjärveä ympäri tai kuunnellaan pörisevää musiikkia sisäfestareilla. Kuitenkin koko ajan ja kaikkialla kielten laitoksen opiskelijoita ympäröi ekosysteemi, jonka pitkäaikaisvaikutuksena on kielitaito, kulttuurintuntemus, sekä kontaktit ja työkokemus. Riskinä on löytää itsesi paikoista, joihon ei koskaan uskonut päätyvänsä.

Avasin oven ja heijastukseni katosi. Meri oli edelleen kaunis. Kauniimpi ilman tuulilasiin kuolleita hyönteisiä. Istuin alas ja hörpin pahvimukista hieman liian laihaa kahvia. Siirsin katseeni merestä karttaan. Pian suuntaisin Santa Cruziin ja sieltä aamulla San Franciscon kansainväliselle lentokentälle. Onkohan kampus vielä kauniin syksyinen? Ainakin kaikki tutut ovat taas liihotelleet takasin.

Mika Tompuri, englannin pääaineopiskelija

Aava & BangKielten laitos teki minusta muuttolinnun