Joppe, kielitieteen sankari

Kolme päivää, etukäteen määrittelemätön joukko kirjoittajia ja vallaton mielikuvitus, mitä siitä syntyy? #kielenkiintoista päätti testata somen voimaa ja katsoa, millaista tarinaa saadaan aikaan, kun lähtölaukaukseksi annetaan vain aloitusvirke. Tarinaa sai jatkaa vain yhdellä virkkeellä kerrallaan. Alla koko tarina, alkuperäinen löytyy facebookista.

Joppe pakkasi läppärin reppuun ja lähti fillaroimaan kampukselle, aavistamatta ollenkaan ettei päätyisikään kielitieteen luennolle.

Hän fillaroi aluksi tavanomaista reittiään, kunnes kirjaston kohdalla hänet pysäytti epätavallinen näky. Koko kampusalue oli aidattu keltaisin ”pääsy kielletty” -nauhoin.

– Mitä! Enkö pääsekään tänään saksan maantuntemuksen tunnille, lempitunnilleni?! Joppe huudahti. Samassa paikalle pelmahti luennoitsija Schwarzenegger. Schwarzenegger tuhahti, hyppäsi keltaisen nauhan ylitse tutkimaan tilannetta ja huusi kohti päärakennusta kävellessään ’I’ll be back’.

Havaittuaan, että päärakennuksen oli vallannut joukko vogoneja – erään Linnunradan epämiellyttävimmän rodun edustajia – Schwarzenegger viittasi kädellään Joppea avukseen. Kului joitakin minuutteja ja yht’äkkiä Joppe näki Schwarzeneggerin juoksevan hurjaa vauhtia takaisin nauhalle päin joukko virkapukuisia miehiä kintereillään.

Joppe oli jo ehtinyt astua keltaisen nauhan yli, mutta pomppasi nopeasti takaisin toiselle puolelle ja pian hänen perässään tuli Schwarznegger. ”Get to the choppa!” huusi Schwarzenegger Jopelle vahvalla itävaltalaisella aksentillaan sylki suusta lentäen. Joppe ei empinyt hetkeäkään, sillä virkamieslauman takaa kajahteli vogonien huuto, “hhhhhhhhhhhgrgrgrkkkkuiuiuiiuiiii”.

Vogonien ääni alkoi yllättäin vaimeta ja ne muuttuivat yhtäkkiä vaaleanpunaisiksi lehmiksi ja niillä oli aivan hirmuinen, huutava nälkä. Vaaleanpunaisille lehmille kelpaa ravinnoksi tunnetusti kaikki kasveista ihmisiin, joten Joppe kauhistui eriskummallista näkyä.

Apu oli kuitenkin lähellä, sillä huutavan lehmälauman yli ratsasti Tarzan liaanillaan kaapaten Joppen turvaan viime hetkellä.”Oooooioooooooioiooooooooh” Tarzan karjaisi miehekkäästi Joppe sylissään, mutta yhtäkkiä liaani katkesi!!!

Vaikka ilmassa liihottavat Tarzan ja Joppe huomasivat tipahtivansa hyvää vauhtia suoraan alhaalla seisoskelevan vaaleanpunaisen lehmän selkään, tunsi Joppe kuitenkin yllättäen syvää rauhaa sisimmässään. Sisäinen rauha sai Jopen meditatiiviseen tilaan ”ooomm, ooomm, ooomm…omena!”

Vaikka Jopen elämä nyt kenties päättyisikin vaaleanpunaisen omnivorelehmän kitaan, oli Tarzanin syleily se viimeinen asia, joka teki elämästä – ja siten myös kuolemasta – merkityksellisen, ajatteli Joppe, kunnes muisti: tänään ei olisi se päivä, jona hän kuolisi.

Ei, tänään olisi se päivä, jolloin hän eläisi täysillä, tuumasi Joppe ja ratsasti yhdessä Tarzanin kanssa Ilokiveen syömään värikästä uunikalaa. Mutta eipä aikaakaan niin voi kauhistus!

Liekö uunikalan vaikutusta vai mikä kumma, mutta totuus oli, että Joppe oli yllättäen menettänyt sanallisen kommunikointikykynsä. Onneksi Joppe, kielten laitoksen kasvattina, oli perehtynyt myös nonverbaaliseen viestintään ja saikin viestittyä lounastoverilleen ilmein sekä elein, että nyt oli hänet vallan hukka perinyt – ääni oli nimittäin täysin kadoksissa.

Enkö enää koskaan saa puhua saksaa?! huolestui Joppe toden teolla. Silloin viittomakielen opiskelija havaitsi tilanteen viereisestä pöydästä, ja Joppe tuumi hiljaa mielessään: ”Ehkei hätä ole tämän näköinen…” Muistinsa syövereistä Joppe kaiveli ainoat osaamansa viittomat ”Soita mummolle” ja toivoi parasta ennen pyörtymistään.

Lounaskaveri Tarzan ja naapuripöydän näppärä opiskelija löysivät Jopen puhelimen ja etsivät valikosta mummon numeron. Puhelin tuuttasi pari kertaa, kunnes langan päästä kuului turhautunut tuhahdus: ”Mitä olet tällä kertaa vailla?”

Joppe ei tietenkään voinut vastata, mutta ojensi luurin Tarzanille. Tarzan ei tunnetusti ollut tunnettu puhelahjoistaan, mutta hän onnistui kuin onnistuikin selostamaan Jopen mummolle kaiken lehmistä, uunikalasta ja Jopen verbaalisten taitojen pettämisestä. Jopen mummopa ei hevin uskonut tätä kaikkea todeksi ja tokaisi Tarzanille tulevansa paikalle.

Pian jo mummo pyyhälsikin paikalle kukallisessa koltussaan ja oli tiputtaa tekarinsa nähdessään ihkaelävän Tarzanin huolehtimassa tajuttomasta Jopesta. Tarzan näki mummon ja pyörtyi myös: kukallinen mekko oli vielä siedettävissä, mutta kukallinen hattu oli hänelle liikaa.

Mummo ei tästä kuitenkaan häkeltynyt, vaan vanhana kehonrakentajana tempaisi kainaloonsa niin Jopen kuin Tarzankinkin. Mummo tokeni pian hämmästyksestään ja kaivoi helmoistaan tujua hajusuolaa, jonka avulla sekä Joppe että viidakon valtias palasivat jälleen tähän todellisuuteen.

Samalla hetkellä ravintolan ovi aukesi, ja sisään astahti Schwarzenegger. Tuttuun tyyliinsä Schwartzenegger tokaisi: ”Hasta la vista, baby! C’mon!” ja viittoili Joppea seuraamaan häntä. Joppe ja Schwartzenegger astuivat ovesta mummo ja Tarzan kannoillaan ja ulkona heitä odotti pysäyttävä näky: vaaleanpunaiset lehmät huojuivat pihalla selvästi uunikalan tuoksua tuulesta tavoitellen.

Kiitos kaikille kirjoittajille! Huikea tarina ja mystinen päätös! Joukossa on voimaa!   🙂

Terhi PaakkinenJoppe, kielitieteen sankari