Kansankynttilästä toiminnanjohtajaksi

Aloitin suomen kielen pääaineessa heti lukion jälkeen. Tulin hyväksytyksi sekä asiantuntijalinjalle että opettajankoulutukseen. Valitsin opettajalinjan, sillä ajattelin, että pedagogisesta osaamisesta ei olisi haittaa tulevaisuudessa, tekisinpä työkseni mitä tahansa.

Fuksivuonna lähdin mukaan ainejärjestön toimintaan. Halusin mukaan opiskelijatoimintaan, sillä se näytti hauskalta ja sisuksissani olen aina tuntenut paloa maailman parantamiseen. Järjestötyön kautta tulleet uudet ystävät tutustuttivat minut ylioppilaskunnan toimintaan, ja lähdin ehdolle edustajistovaaleihin. Perustimme kaverini kanssa kieltenlukijoiden ryhmän, jolla lähdimme valtaamaan alaa päätöksenteossa. Siitä vuotta myöhemmin tulin valituksi ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi. Tuosta hetkestä alkoi urani täysipäiväisenä opiskelijapoliitikkona, ja sillä tiellä matkaan vieläkin.

Vuosi ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana laittoi minut todella koetukselle: en ollut toiminut hallituksessa aiemmin, joten perehdyin tehtäviin ja koetin johtaa samaan aikaan. Tuona vuonna opin valtavasti johtamisesta, edunvalvonnasta, politiikan tekemisestä, tiimityöstä ja viestinnästä. Politiikan oppikoulu jatkui seuraavana vuonna, kun tulin valituksi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi.

SYL:n hallituksessa vastuualueinani olivat kansallinen koulutuspolitiikka, opiskelukyky, hyvinvointi ja yhdenvertaisuus. Aiemman kokemuksen ja koulutuksen sekä uusien asioiden yhdistelystä tuli vuorovaikutteista: toisaalta opettajankoulutus ja kokemus opiskelijapolitiikasta auttoivat kehittymistäni koulutuspolitiikan osaajaksi, toisaalta opiskelukykyasiat lisäsivät ymmärrystäni oppimisesta ja hyvinvoinnista. On varmaan sanomattakin selvää, että SYL-vuosi oli toinen urani opettavaisimmista.

Jäin Helsinkiin asumaan, palasin opintojen pariin ja jatkoin poliittista uraa Akavassa, missä toimin viime vuoden. Tällä hetkellä teen töitä minulle rakkaan ylioppilaskunnan, JYYn, toiminnanjohtajana. Tehtäviini kuuluu ihmisten ja asioiden johtamista, edunvalvontaa, talous- ja henkilöstöhallintoa sekä sekalainen joukko muita tehtäviä. Jos 18-vuotiaalta fuksiminulta kysyttäisiin, voisinko nähdä itseni tällaisessa työssä, pitäisin skenaariota lähes mahdottomana. En uskoisi, että olisin päätynyt tehtäviin, jotka edellyttävät hurjaa paineensietokykyä, lukujen ja exceleiden käsittelyä sekä tarkkaa pelisilmää. Alkuperäinen suunnitelma opettajaksi työllistymisestä ei ole toistaiseksi pitänyt, mutta päivääkään en vaihtaisi.

Äidinkielenopettajan koulutus on monipuolinen yhdistelmä kielen, viestinnän, yhteiskunnan ja ihmisen ymmärtämistä. Kielitieteen asiantuntijana ymmärrän sanojen ja viestien erot ja osaan käyttää niitä hyödykseni. Lisäksi koulutus harjaannuttaa sekä kirjalliseen että suulliseen viestintään. Opettajankoulutus puolestaan antaa valmiudet ymmärtää ihmistä, ajattelua ja ryhmiä. Pedagoginen osaaminen tulee tarpeeseen muuttuvassa yhteiskunnassa myös koulun seinien ulkopuolella.

Tärkeää on ymmärtää, että tutkintotodistus ei tee kenestäkään suoraan asiantuntijaa.  Avara mieli, aktiivisuus ja tiedon soveltaminen tekevät sen. Taito nähdä kurssikoodeja pidemmälle ja rohkeus mennä omia tavoitteita kohti hiovat todellisia timantteja. Tärkeintä on hahmottaa se, kuka on ja mitä osaa ja seistä selkä suorana sen edessä.

Kielten ammattilaisena voi kehittyä yhdeksi niistä viestinnän osaajista, jotka hahmottavat yhteiskuntaa kokonaisuutena ja jotka kouluttavat uusia sukupolvia. Mahdollisuuksia on aika lailla rajaton määrä – humanisti osaa mitä vaan.

Mari Kröger, suomen kielen pääaineopiskelija

Terhi PaakkinenKansankynttilästä toiminnanjohtajaksi