Mazvita, Team Zimbabwe! Kielitaitoa ajotaidon MM-kisoissa

Ajotaidon MM-kisat on kahden vuoden välein järjestettävä kilpailu, joka kokoaa yhteen pakettiauto- bussi- ja rekkakuskeja ympäri maailman. Kuskit kilpailevat hyvässä hengessä tarkkuusajossa, ja koska ympäristöasiat ja energiatehokkuus ovat ilmastonmuutoksen myötä entistä tärkeämpiä, myös taloudellisessa ajossa eli ns. tippakisassa. Tänä vuonna Rahtarit RY järjesti ne Jyväskylän Paviljongissa Rahtareiden Hanna Sepän johdolla. Järjestön vapaaehtoiset kantoivat projektia, ja sponsorit kuten Scania, Volvo, Mercedes-Benz ja Sisu toimivat rahoittajina, ja tarjosivat kilpailukaluston.

Miten tämä sitten liittyy kielten opiskeluun, omassa tapauksessani englannin opiskeluun? Miten ammattikuljettajien kisa yleensäkin liittyy vain B-ajokortin omaavan, autottoman opiskelijan viikonloppuohjelmaan? Tietenkin siten, että kansainvälinen kisa tarjoaa omat kielelliset haasteensa, joihin me kielten opiskelijat – ja muutama kauppatieteiden opiskelija – pystyimme vastaamaan Rahtarit RY:n tarjoamaa kohtuukorvausta vastaan, ja saimmepa vielä opintopisteitä projektiin osallistumisesta. Serbian, italian, ranskan, saksan, ruotsin ja toki englannin kielen osaajia oli tarjolla laitoksen puolesta. Lisäksi Jyväskylässä asuvina opiskelijoina kykenimme tarjoamaan paikallistuntemusta joukkueille.

Itse toimin Otto Laukkasen kanssa ainoan Euroopan ulkopuolisen joukkueen, Zimbabwen, kisaisäntänä. Englanti oli siis yhteinen kieli, koska se on Zimbabwessa virallisena koulutuksen kielenä, jäänteenä Britannian siirtomaahistoriasta. Ennen kisaa emme osanneet shonaa, mutta nyt jonkun sanan sitäkin. Etukäteen jännitin lähinnä sitä, että miten osaan neuvoa hyviä menomestoja, tai matkamuistokauppoja kun en itse juuri juo tai ostele matkamuistoja. Vähän myös arvelutti, että mitä yhteistä keskusteltavaa tämmöinen humanisti keksii rekkakuskien kanssa, jotka kaiken lisäksi tulevat Afrikasta. Meille kyllä vinkattiin, että voimme mainostaa samana viikonloppuna pidettävää pienpanimoiden olutfestivaalia, joka pidettiin Paviljongin vieressä satamassa.

Kun työt sitten vihdoin alkoivat ja olimme joukkuetta vastassa, saimmekin heti hoidella paljon käytännön järjestelyihin liittyviä asioita. Käytännön ongelmanratkaisutaitoa onneksi oppii nykyisessä, usein projektimuotoisessa kielten opetuksessa, ja totta kai terveestä maalaisjärjestä oli apua. Itsellekin se oli oppimista: lähinnä siinä huomasi, että kysyvä ei tieltä eksy. Oli ongelma sitten mikä tahansa, kuten dollareiden vaihtaminen euroiksi, ylimääräisen hotellimajoituksen peruuntuminen Helsinki-Vantaan lentokentän lähellä, tai vain niinkin pieni, kuin että mistä saan äkkiä sopivan, noin puolitoistametrisen puuvarren suurta Zimbabwen lippua varten noin puolen tunnin varoitusajalla, ja mielellään ilmaiseksi. Onneksi hotelli Alexandralla oli punainen jumppakeppi lainata, joka sopikin Zimbabwen vihreää, keltaista, punaista ja mustaa sisältävään lippuun. Joukkue itse oli uskomattoman innokasta ja positiivista väkeä, jotka halusivat aina olla ajoissa ja hoitaa asiat kunnolla. Muistan, kun eräänä aamuna menin 45 minuuttia ennen sovittua tapaamista hotellin ohi kahvilaa kohden. En päässyt kahville, sillä eräs joukkueen jäsen oli jo ulkona toivottamassa hyvää huomenta – ja sisällä olikin koko joukkue valmiina lähtöön!

Otto opastamassa kilpailijoita kisa-alueelta lounaalle

Otto opastamassa kilpailijoita kisa-alueelta lounaalle

Ehdottomasti antoisinta hommassa oli itse porukka ja heidän kanssaan käydyt keskustelut. Käytännön järjestelyihin liittyvien juttujen lisäksi alkuun puhuimme paljon luonnosta, ruuasta, perheistämme ja yleisistä Suomeen liittyvistä asioista, kuten valuutasta, väkiluvusta ja varallisuudesta. Ehkä hieman yllättävää oli, että porukkaa kiinnostivat vakavat ja syvälliset aiheet, etenkin kun heille selvisi että opiskelemme yliopistossa. Monialaisen asiantuntijuuden, yleistiedon (ja googletustaidon) rajoja tuli koeteltua, kun paljastui, että delegaatiossa oli mukana korkea-arvoisia Zimbabwen hallinnon ihmisiä. He halusivat tietää Suomen vientituotteista, ulkomaanpolitiikasta, mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, ja jopa yleisesti Euroopan politiikasta suhteessa pakolaiskriisin. Tulipa jopa keskusteltua David Cameronin erosta Brexit-äänestyksen jälkeen. Erityisen hyvä mieli itselleni jäi keskustelusta talous- ja maanviljelykeskustelusta (vanhemmillani on maatila) herra Obio Chinyeren kanssa, sekä historiakeskustelusta herra Proctor Uteten kanssa, joka oli kotimaassaan aiemmassa työssään opettaja ja historioitsija. Hänen historian erityisalaansa oli Euroopan historia Napoleonin sodista eteenpäin. Omasta kiinnostuksesta, kielitaidosta ja sivuaineopinnoista oli todella hyötyä, kun sain selostaa hänelle Suomen historiasta ennen itsenäisyyttä tähän päivään saakka. Varsinkin Suomen sotienjälkeinen jälleenrakennus kiinnosti, sillä Zimbabwe on kehittyvä maa, ja Suomi on esimerkillinen menestystarina jälleenrakennuksesta. Toki monia myös kiinnosti suomalainen koulutus, ja kerroimmekin parhaamme mukaan englanninkielisistä koulutusohjelmista Jyväskylässä ja muualla.

Yhteistä keskusteltavaa löysimme porukan kanssa myös kielistä – oli hauska oppia muutama sana shonaa, ja yhdessä parjata englannin kielen epäloogisuutta. Sekä meille suomalaisille, että shonaa äidinkielenään puhuville zimbabwelaisille oman äidinkielen ortografinen läpinäkyvyys – eli kirjoitusasun suuri vastaavuus puhuttuun – aiheuttaa harmia englantia opiskellessa, sillä englannin lausuminen on tunnetusti kovin poikkeava kirjoitusasusta.

Vaikka kulttuurierot olivat valtavat, niin loppujen lopuksi löytyi yllättävän paljon yhteistä, kuten luonnon arvostus ja solidaarisuus. Pieniä, hauskoja, yksityiskohtaisia samanlaisuuksiakin löytyi. Kerroin lounaalla Vincent Moyolle, että meillä Suomessa on taikausko, ettei suolaa saa antaa suoraan käteen, muutoin seuraa riita antajan ja saajan välille. Tästä seurasi sanailua shonaksi ja naurunremakka. Seuraavaksi delegaation johtaja, herra Allowance Sango kertoi, että heillä on täsmälleen sama taikausko. Tämä huvitti minuakin. On hyvä lopettaa herra Proctor Uteten tällöin sanomiin viisaisiin sanoihin:”this just goes on to show: no matter what, people are people.”

Mazvita! Thank you! Kiitos!

Jere Hokkanen, englannin opiskelija

Joukkue ja kisaisännät loppugaalassa

Joukkue ja kisaisännät loppugaalassa

 

Terhi PaakkinenMazvita, Team Zimbabwe! Kielitaitoa ajotaidon MM-kisoissa