Mitä ne siellä yliopistolla oikein tekee? Osa 1: professorin puuhia

Kuva: Inari Niininen

Joskus vatuloinnista on hyötyä: ensimmäinen ammatti ei ole välttämättä paras, oikea tai viimeinen uravalinta, vaan polulta voi löytyä kiinnostavampiakin vaihtoehtoja. Näin kävi minulle: Hankolainen nuorimies suuntasi useiden kesätyörupeamien jälkeen hotelli- ja ravintolakouluun Kuopioon Puijon tornin kupeeseen, opiskeli keittiön ja salityöskentelyn salat ja kantoi lautasia salissa ja paineli ison stoban painiketta baaritiskin takana muutaman vuoden. Haave opettajuudesta kuitenkin kyti mielessä, ja hiljaisina päivävuoroina alkoi sitten päntätä pääsykoekirjaa – kunhan oli ensin päättänyt, halusiko saksan-, äikän- vai köksänmaikaksi. Suomen kieli voitti, ja pänttääminen auttoi: nuorimies pääsi opiskelemaan suomea silloiseen Joensuun yliopistoon.

Opintojen aikana opettajahaaveet kuitenkin laimenivat ja valmistuin asiantuntijalinjalta. Viimeisen tentin tehtyäni minulle tarjottiin tuntiopettajan paikkaa Savonlinnan kansainvälisen viestinnän laitokselta, joka koulutti tuolloin tulkkeja ja kääntäjiä. Käytävillä kuiskittiin jostain ihmeen korpustutkimuksesta; uskaltauduin menemään mukaan tutkijaseminaariin – ja koin heräämisen: löysin oman tutkimusalani ja piilossa olleen mielenkiintoni! Sähköiset, isot kieliaineistot ja korpusohjelmat veivät mennessään, ja ryhdyin perehtymään käännöskielen saloihin väitöskirjatutkimuksessani. Olin onnekas, sillä sain valtakunnallisen tutkijakoulun rahoituksella ja tiedekunnan tuella keskittyä viiden vuoden ajan juuri ja ainoastaan siihen, mistä olin kiinnostunut: sanojen käyttöön kielessä ja sen eri varianteissa.

Eri haut ja valituksi tulemiset ovat kuljettaneet minua Joensuun suomen kielen oppiaineesta ensin Ouluun suomi toisena ja vieraana kielenä -lehtoriksi ja sittemmin Jyväskylään suomen kielen professoriksi. Työskentely useassa talossa on ollut luonnollinen väylä verkostoitumiseen ja yhteistyöhön sekä erilaisten toimintatapojen vertailuun ja hyödyntämiseen.

Millaista työni on sitten konkreettisesti? Lehtorina työ painottui opettamiseen, mutta tutkimus on ollut vahvasti mukana työssäni koko ajan; lehtorivuosinani kokosin mm. toistaiseksi suurimman oppijansuomen korpuksen. Nyt proffana varsinaista opetusta on vähemmän, mutta ohjaus on saanut suuremman sijan: pohdimme yhdessä mistä ja miten syntyy tekijää ja tiedemaailmaa kiinnostava maisterin- tai väitöskirjatutkielma. Ohjaus on äärimmäisen mielenkiintoista yhteistyötä ohjattavan ja ohjaajan välillä. Työssäni on vahvasti mukana myös oman tutkimuksen tekeminen; vuosia jatkunut käännöskielen ja myöhemmin oppijankielen tutkimus laajoilla tekstiaineistoilla on saamassa rinnalleen queer-tutkimuksen. Uudet haasteet, näkökulmat ja menetelmät kiinnostavat.

Tutkimustyö on usein opiskelijalta näkymättömissä, vaikka suuri osa aikaa siihen kuluukin. Mitä silloin siis teen? Pääasiassa istun koneen ääressä, analysoin tekstiaineistoja ja kirjoitan. Yksin ja ryhmässä. Reaaliaikaisesti jonkun kanssa verkoitse tai sähköpostitse tekstiversioita edestakaisin lähetellen.  Ja hankkeita pohtien. Tutkimustyö on monipolvinen prosessi, johon kuuluu ideointia ja pohdintaa, kokeiluja ja harhapolkuja ja ennen kaikkea runsaasti kirjoittamista – ja uudelleen kirjoittamista. Ja uudelleen kirjoittamista erilaisten palautteiden jälkeen. Valmis työ näkyy artikkeleina erilaisissa julkaisuissa, toisinaan kokonaisina teoksina tai vaikkapa sähköisenä sanakirjana. Lukijan voi olla vaikea hahmottaa sitä, miten pitkä ja polveileva on yhden julkaisun tie ideasta julkaistuksi tutkimukseksi.

Nykyinen työni koostuu myös asiantuntijatehtävistä ja hallintotyöskentelystä. Luen ja arvioin toisten tutkijoiden tekemiä julkaisuehdotuksia ja toimin asiantuntijana mm. Opetushallituksen asiantuntijaryhmässä, joka koordinoi ulkomaisissa yliopistoissa annettavaa suomen kielen opetusta. Asiantuntijatyössä on mahdollisuus perehtyä uusiin juttuihin, joihin en ole törmännyt aiemmin. Uusia tuulia tulee vastaan myös hallintotyössä Suomen, yliopistojen ja laitosten muuttuessa: muun muassa uudet laitoskombinaatiot haastavat suunnittelemaan uudenlaisia toimintamalleja ja yhteistyökuvioita.

Niin, ja soppakauha pysyy edelleen kädessäni – nyt mukavana harrastuksena!

Jarmo Jantunen
suomen kielen professori

Terhi PaakkinenMitä ne siellä yliopistolla oikein tekee? Osa 1: professorin puuhia