Mitä ne siellä yliopistolla oikein tekee? Osa 3: yliopistonlehtori

Kuva: Vuokko Hosia

Alkuperäisen lukiovuosina hahmottuneen melko löyhän ”urasuunnitelmani” mukaan opiskelin alun perin ranskaa ja klassisia kieliä (latinaa ja kreikkaa) Strasbourgin yliopistossa ja tarkoitus oli valmistua opettajaksi.  Yhtenä kesänä lähdin opiskelijakavereiden kanssa kielikurssille Unkariin, josta en tiennyt mitään (se oli tarpeeksi hyvä syy lähteä), mutta johon palasin monta kertaa sen jälkeen. Siitä alkoi tapahtumaketju, jonka tuloksena päädyin lopulta Jyväskylään. Kun neljän vuoden opiskelun jälkeen opettajan ura ei enää tuntunut niin kiinnostavalta, lähdin tekemään jotain muuta, siis Pariisiin opiskelemaan unkaria. Pakolliseksi sivuaineeksi valikoitui, mikä yllätys, suomen kieli. Edellisten kirjoittajien tapaan minäkään en ollut nykyvaatimusten mukainen ihanteellinen putkiopiskelija, kun opintoni venyivät ja asiaa pahentaakseni menin lopulta vaihtamaan alaa.

Aiemmat opinnot eivät kuitenkaan menneet hukkaan, sillä valmistuttuani Pariisin ylipistosta unkari-suomilinjalta suoritin loppuun myöhemmin myös ranskan ja klassisten kielten tutkinnon. Siinä välissä minua oli pyydetty Jyväskylään tuuraamaan ranskan opettajaa, joka oli yllättäen jäänyt tulematta lukuvuoden alussa. Ilmeisesti en voinut paeta opettajakohtaloani. Tosin keikan piti turvallisesti kestää vain kolme ja puoli viikkoa. Siitä on nyt kuitenkin ehtinyt kulua lähes kolmekymmentäseitsemän vuotta.

Parasta kielissä

Yläasteella aloitetut kreikan opinnot ehkä vaikuttivat siihen, että olen aina halunnut opiskella kaikenlaisia uusia (myös muinaisia) jänniä kieliä. Jostakin syystä pidän kielistä ja kielellä leikittelemisestä, ehkä myös sen takia, että olen kasvanut kaksikielisessä ympäristössä ja aina pitänyt kielen vaihtoa toiseen luontevana, jopa hauskana. Siinä mielessä työpaikkani on ihanteellinen ympäristö, kun voin käyttää päivittäin puolitusinaa kieliä, ja sveitsiläisen kollegan kanssa jopa toista äidinkieltäni alemannia.

Minusta on hyvin mielenkiintoista verrata kieliä keskenään ja sitä, kuinka erilaisilla ja erikoisilla tavoilla samaa käsitettä voidaan eri kielissä ilmaista. Siitä syystä kielen mekanismien eli kieliopin opetus ja tutkimus ovat minusta niin kiehtovia. Kielioppi ei ole sääntöjen pänttäämistä, se on ikkuna eri kulttuurien ihmisten mielenlaatuun.  Aina kun oppii uuden kielen, ovi avautuu uuteen ajatusmaailmaan ja oma maailmamme laajenee.

Millaisten asioiden parissa työskentelet?

Viimeiset parikymmentä vuotta olen keskittynyt lähinnä kieliopin ja ääntämisen opetukseen ja sitä kautta ranska vieraana kielenä kielioppididaktiikan tutkimukseen, josta aikoinaan syntyi väitöskirjanikin sekä ajan mittaan erilaisia oppikirjoja. Minulle opetus on aina ollut jatkuvaa tutkimusta, vaikka en sitä alussa tiedostanutkaan. Siinä mielessä työni asettuu luontevasti yliopistonlehtorin toimenkuvaan, joka sijoittuu professorin ja yliopistonopettajan välin, koska siihen kuuluu sekä opetusta että tutkimusta. Raja näiden välissä ei ole kovin tarkka ja se on osittain kausiluonteinen. Opetusperiodien aikana päivät kuluvat paljolti opetuksen ja varsinkin sen suunnittelun parissa. Kontaktiopetuksesta nousee jatkuvasti havaintoja ja kehitysideoita ja joskus olen luennon jälkeen repinyt auki laajempiakin kurssisisältöjä tai istunut useita päiviä verkkokielioppiani päivittämässä. Myös verkkoharjoituksen pikkutarkka ja turhauttava suunnittelu saattaa paljastaa kielididaktiikkaan liittyvän ongelman, josta syntyy myöhemmin tieteellinen artikkeli.

Opetusperiodien ulkopuolella aika kuluu mm. pro gradu -tutkielmien ohjaukseen tai opiskelijavalintaan liittyviin tehtäviin, sekä tutkimukseen. Prof. Jarmo Jantunen kuvasi osuvasti, kuinka monipolvinen prosessi tutkimus voi olla. Verkostoitumisen ja tutkimuksen kehityksen kannalta välttämättömät konferenssimatkat esitelmineen saattavat nekin vaatia melko työläitä valmisteluja. Tyypillistä tälle työlle on, ettei koskaan tule sellainen tunne, että nyt kaikki on valmista. Aina on useampia erikokoisia projekteja päällä, joiden toteutuksen aikaväli mitataan yleensä vuosissa, ei kuukausissa. Kaiken tämän päälle voidaan lisätä pitkin vuotta lyhyellä varoitusajalla tulevat kutsut osallistujaksi tai esitelmöitsijäksi erilaisiin tieteellisiin tai muun tyyppisiin seminaareihin, tai tapahtumiin ja tempauksiin, lausuntopyynnöt, erilaiset asiantuntija- tai arviointitehtävät yms. Tai sitten jotain aivan odottamatonta, kuten aivan äskettäin, kun jouduin melkein viikon ajan kirjelmöimään erään koordinoimastani projektista kiinnostuneiden minulle entuudestaan tuntemattomien armenialaisten tutkijoiden kanssa. Kielten parissa työskennellessä ei ehdi sammaloitua!

Jean-Michel Kalmbach
Dosentti, ranskan kielen yliopistonlehtori

 

Terhi PaakkinenMitä ne siellä yliopistolla oikein tekee? Osa 3: yliopistonlehtori