Mikä sinusta tulee isona?

Mitä urasuunnitteluun tulee, niin minä olen joko malliesimerkki tai kauhukuva, riippuu keneltä kysytään.

Oma polkuni kulki epäonnistuneen kokkikoulukokeilun jälkeen ammattiopistoon liiketaloutta lukemaan. Opintoihin kuuluvan työharjoittelun suoritin taloushallinnon tehtävissä isännöitsijätoimistossa ja valmistumisen jälkeen sain sieltä ensin kesätöitä ja sitten vakituisen työpaikan. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tuntua, että haluan pönkittää yleissivistystäni ja aloin käydä töiden ohessa iltalukiota. Siellä innostuin kielistä niin paljon, että uusi ura kieltenopettajana alkoi houkutella. Hain ja pääsin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan englannin opettajaksi. Irtisanouduin töistä yli seitsemän vuoden jälkeen ja muutin Jyväskylään, mistä en tuntenut entuudestaan ketään enkä mitään.

Aava & BangMikä sinusta tulee isona?
lue lisää